Vuorissalo herää

Veneilykausi ei vielä kiihkeimmillään ole, mutta Vuorissalon tukikohta on herännyt jälleen eloon talven jäljiltä.
Jopa itseni kaltainen alkeisornitologi on havainnut tukun pesiviä lintulajeja vain grillikatoksella istuessaan. Tunnuslintumme härkälintu on jo saanut yhden pesuuensa jäsenistä selkäkyytiinsä, västäräkkipariskunnat syöttävät poikasiaan tohinalla ja tutuimmaksi alkukesästä on tullut oviaukon vierestä oivan pesäpaikan löytänyt harmaasieppopariskunta (Paavo, korjaa virheeni, jos laji on väärä :)). Joutsenet tanssivat lahdella ja tukkasotkapoikue melskaa rantakaislikossa. Peipposet hoitavat poikueitaan heinikossa, korpit raakkuvat ja  tuttuja, mutta samalla tuntemattomia  ääniä raikaa metsikössä.

Juhannuksen ollessa jo ovella lintujen äänet vaihtuvat pikkuhiljaa ihmisten iloiseen puheensorinaan, moottorisahan pärinään ja klapikoneen puksutukseen. Saattapa katokselta illan hämärtyessä kajahtaa hieman soitantaakin ja Mamban Lauantai-illan tutut riimit.. Savuntuoksu leijailee ilmassa ja tarttuu vaatteisiin. Tuuli humisee puiden latvuksissa ja laineet liplattavat lahdella.

Saunakello kutsuu ensimmäisiä pehmeisiin löylyihin. Saunan, talviturkinheiton ja vilvoittelun jälkeen voi istua hiljaa ja nauttia kesäillasta. Päälle vielä makkara tai pari, naukku viileää saunajuomaa ja autuas olotila valtaa mielen. Jos virtaa vielä piisaa, saa grillillä aina seuraa maailmanparannukseen. Mutta sekään ei ole pakollista, hiljaakin saa istua, olla ajattelematta mitään sen tähdellisempää.

Auringonlasku valaisee Rupansalmen hehkuvaksi ja tukikohtaa hiljenee vähitellen merikarhujen kömpiessä veneisiin ansaituille yöunille. Aamulla ei kenelläkään ole kiire mihinkään, kukin saa nousta ylös haluamaansa tahtiin. Tai vaikka maata koko päivän.
Tätä se on - saarielämä.

Hannu